Video: Aira Samulin, 90, heittäytyi Linnanmäen muistojen syövereihin: Tulin tänne ensi kertaa jo 67 vuotta sitten!
Vuonna 1950 Tapio Rautavaara levytti Kulkurin ja joutsenen, J.K. Paasikivi valittiin uudestaan presidentiksi, Urho Kekkonen muodosti ensimmäisen hallituksensa, Lauri Viita julkaisi kulttiteoksensa Moreenin, Jean Sibelius täytti 85 vuotta, Korean sota alkoi, Suomessa säännösteltiin kahvia ja Helsinki juhli 400-vuotispäiväänsä.
Samana vuonna myös Alppiharjun kalliolla avattiin Linnanmäen huvipuisto.
- Olin silloin 23-vuotias ja Pirjo-tyttäreni puolestaan 3-vuotias. Ajatella, että hänkin täytti hiljattain 70, ikinuori Aira Samulin, 90, muistelee Seiskalle Lintsillä.
- Muistan ne ajat hyvin. Kävimme täällä silloin Pirjon kanssa päivittäin, kun tämä kaikki oli vielä niin uutta.
Karjalassa syntynyt Aira joutui vuonna 1943 jättämään kotiseutunsa ja muuttamaan evakkoon Helsinkiin. Vaikka sota jäi rajalle, seitsemän vuotta myöhemmin Aira tarttui silti aseeseen Linnanmäen avattua ovensa.
Vuonna 1950 vuoristorata oli vasta rakenteilla, mutta leikkipyssyllä suoritettu tarkkuusammunta onnistui kyllä.
- Olen aina tykännyt ampumisesta. Jos minusta olisi tullut urheilija, lajini olisi ollut ehdottomasti ampumahiihto, Aira yllättää.
Niinpä hän paineli ystävineen usein Lintsin ammuntapisteelle.
- Eikä minua tarvinnut pyytää ampumaan, sillä tartuin ensimmäisenä aseeseen!
- Muistan, miten kerran aseeni ei ollut kovin hyvä. Kun pyysin saada toisen aseen, minulle hieman hymähdeltiin. Mutta sitten he hiljenivät, kun ammuin kaikki pääpalkinnot!
Välkkyvillä valoilla ja nykyjumputuksella maustettu ammuntapiste ei ole enää entisellään. Moni muukin huvitus on muuttunut vuosien varrella.
Aira katselee kauhistuneena Lintsin uusimpia laitteita, jotka nousevat korkeuksiin ja joissa vauhtia piisaa taatusti riittämiin kovempihermoisillekin hurjapäille.
- Kai tuollaisiakin tarvitaan. Ne ovat sellaisia nykypäivän sirkushuveja, Aira muotoilee ihmetellessään mitä erilaisempia kieputtimia.
- Nykyään Linnanmäki on joka suhteessa sata kertaa suurempi ja korkeampi kuin ennen, mutta hurjilta ne laitteet tuntuivat silloin aikoinaankin.
Ennen haastattelua on alustavasti sovittu, että Aira uskaltautuisi Kummitusjunan kyytiin. Mieli kuitenkin muuttuu, kun astumme Hotelli Kyöpelivuorena nykyisin tunnetun kauhistuksen sisään.
- Hui! Tämä ei ole enää samanlainen kuin ennen, Aira havainnoi huolestuneena.
- Täällä on niin pimeää, ettei täällä saa kuviakaan. Ei mennä tänne!
Myöskään legendaariseen vuoristorataan Airaa ei saa kirveelläkään.
- Kerran olen käynyt, enkä varmasti mene uudestaan! Minulla tulee herkästi huono olo pyörivissä ja vauhdikkaissa laitteissa.
34 metrin korkeuteen nousevassa maailmanpyörässä Aira muistaa käyneensä kertaalleen. Silloin seuraksi uskaltautui Airan kanssa saman ikäinen trumpetisti ja musiikin monitoimimies Ossi Runne.
- Otimme hänen kanssaan muutama vuosi sitten kuvat maailmanpyörässä. Selvisin siitä sisulla, mutta hän pelkäsi vielä enemmän kuin minä.
Sen sijaan vuoristoradan kupeessa komeileva huvipuiston vanhin laite saa Airan hihkaisemaan ilosta.
- Lempilaitteeni on tuo vanha ja hurjan kaunis karuselli! En ole ollutkaan siinä vuoden 1950 jälkeen, Aira innostuu ja hyppää kyytiin.
Saksalaisvalmisteinen karuselli pyörii hiljalleen nostalgisen urkumusiikin soidessa. Ohikulkijat jäävät katsomaan, kun leveästi hymyilevä Aira nauttii silminnähden huvituksesta vuosikymmenten tauon jälkeen.
Lopuksi hörpätään kahvit. Hattara ei tälle ladylle maistu, mutta takavuosina hän suosi aina tiettyä herkkukomboa:
- Söin täällä aina bratwurstit ja päälle vohvelin, missä oli hilloa ja kermaa. Niillä pääsin fiilikseen! iloinen Aira nauraa.